Hyppää sisältöön
Elokuvalinkkejä Elokuvalinkkejä

 

Kotimaisia elokuvalinkkejä

 

Raumalla vuodesta 1994 lähtien järjestetty elokuinen elokuvafestivaali, jonka pääpaino on edellisen vuoden kotimaisessa tarjonnassa. Juhlien päänäyttämö on elokuvateatteri Iso-Hannu.

 

DVD-uutisia, kotiteatteriasiaa, elokuva-arvosteluja sekä keskustelufoorumeja. Sivuilla myös markkinapaikka.

 

Harrastajavoimin ylläpidetty elokuvalehti, joka keskittyy marginaalielokuviin ja –elokuvakulttuuriin. Sisältää mm. arvosteluja, artikkeleita ja genre-sanaston.

 

 

Elokuva-aiheisia uutisia, arvosteluja, haastatteluja, kirjaesittelyjä ja tilastoja
 

 

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI:n) ylläpitämä Suomen kansallisfilmografian verkkojulkaisu. Elonet sisältää  tietoja myös ulkomaisista elokuvista.

 

 

Elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu, jossa arvioidaan ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käydään festivaaleilla Sodankylästä Helsinkiin.

 

 

Elokuva-aiheinen verkkojulkaisu. Sivuilla on arvosteluja ja esittelyjä ensi-iltaelokuvista ja DVD-elokuvista sekä haastatteluja ja artikkeleita

 

 

Elokuvien ikärajat varoittavat lapsen kehitykselle haitallisista sisällöistä. Ne eivät ole suosituksia, eivätkä kerro mille ikäryhmälle ohjelma on suunnattu. Ohjelmaluokittelijat antavat ikärajat kuvaohjelmille – eli elokuville, tv-ohjelmille ja digitaalisille peleille. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin mediakasvatus – ja kuvaohjelmayksikkö (MEKU)  kouluttaa kuvaohjelmaluokittelijoita ja valvoo heidän toimintaansa sekä kuvaohjelmien tarjoamista.

 

 

Jussi on vuonna 1944 perustettu suomalainen elokuvapalkinto, joka jaetaan vuosittain parhaista saavutuksista kotimaisen elokuvan parissa. Sivustolta löytyvät mm. kaikki Jussi-palkinnon voittajat kautta aikojen.

 

 

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti säilyttää kotimaista elokuva-, televisio- ja radiokulttuuria. KAVIn sivuilta saa tietoa arkiston toiminnasta, esim. esitettävistä elokuvista eri paikkakunnilla ja muista ajankohtaisista tapahtumista. Sivuilla myös ohjaaja- ja elokuvaesittelyjä eri maista historiasta nykypäivään.

 

 

Kinokellari järjestää kevät- ja syyskaudella laadukkaita elokuvamatineoita Porin Promenadikeskuksessa Finnkinon saleissa.

 

 

 

Leffatykki on mielipideyhteisö, jonka perusajatuksena on edistää elokuva-alan harrastaneisuutta. Leffailijat voivat kirjoittaa sivustolle arvosteluita elokuvista ja tv-sarjoista ja keskustella niistä. Leffatykki sisältää hyödyllisiä TOP-listoja.

 

 

Suomen suurin elokuvafestivaali Helsinki International Film Festival –Rakkautta & Anarkiaa järjestetään vuosittain syyskuussa. Vuonna 1988 perustettu tapahtuma esittelee ennakkoluulottomasti rohkeita, ristiriitaisia ja visuaalisesti häikäiseviä uusia elokuvia. Sivuilta löytyy tietoja festivaaliohjelmasta ja raportteja elokuvafestareilta  ympäri maailmaa.

 

 

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus on elokuvakulttuuria edistävä yhdistys, joka pyrkii toimimaan yhteistyöelimenä alueen elokuvaharrastajille, -yhdistyksille ja –kerhoille. Keskuksen kotisivuilla on tietoa yhdistyksen järjestäämästä toiminnasta ja yhteystietoja ja linkkejä muihin elokuva-alan järjestöihin.

 

 

Tampereella vuosittain järjestettävä, Pohjoismaiden vanhin lyhytelokuvafestivaali. Kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun lisäksi festivaali tarjoaa laajan ja monipuolisen erikoisohjelmiston, jossa esitetään niin tuoreita kuin vanhempia, historiallisesti merkittäviä lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvia.

 

 

Ylen Elävä arkisto tarjoaa tuottamaansa ääni- ja videomateriaalia, artikkeleita sekä valokuvia vuosien varrelta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ulkomaisia elokuvalinkkejä

 

 

 

Cannesin elokuvajuhlien sivuilla esitellään kilpailussa mukana olleet elokuvat. Myös kaikkien aikaisempien vuosien tiedot ovat mukana, joten sivuilta löytyy elokuvahistoriaa yli viiden vuosikymmenen ajalta. Sivuilla on hyvät hakumahdollisudet, perushaku ja laajennettu haku.

 

 

Golden Raspberry Award on elokuvapalkinto, joka myönnetään vuosittain huonoimmille elokuville ja näyttelijöille. Palkintogaala järjestetään Hollywoodissa perinteisesti päivää ennen Oscar-gaalaa.

 

 

Elokuva-alan ja televisio-ohjelmien tietopankki. Haku elokuvan tai televisio-ohjelman nimen mukaan, henkilön tai roolihenkilön nimen mukaan

 

 

Yhdysvaltain elokuva-akatemian vuosittain jakamia palkintoja  vuoden parhaille elokuville ja näiden tekijöille.

 

 

Sivusto tarjoaa kriittisiä arvioita amerikkalaiselokuvista ja tietoa tulevista leffoista. Sivuston ylläpitäjät kokoavat materiaalin Internetistä, ja arvostelut jaetaan myönteisiin ja kielteisiin arvioihin.