Hyppää sisältöön
Kieli Kieli

 

 

 

 

Naxos Music Library World

 

 

Lisää: Musiikki verkossa

♫ 1970-luku: Ensimmäinen aalto ♫ 1970-luku: Ensimmäinen aalto

1970-luvulla levytyssopimukset olivat vielä melko harvinaisia ja näin ollen bändien levytykset vähäisiä. Porilaisyhtyeistä vain Elonkorjuu pääsi julkaisemaan kokonaisen albumin omaa musiikkiaan. Porin Ylen silloisella Karhulinnan studiolla jotkin paikalliset bändit pääsivät tekemään äänityksiä.

Keikat suuntautuivat lähinnä tanssilavoille, työväentaloille ja kouluhippoihin. Suosittu muoti-ilmiö olivat myös kuplahallit, joissa esiintyivät niin tanssi- kuin rockyhtyeetkin.

1970-luvulla keikkaa tehneitä paikallisia bändeja olivat muun muassa Elonkorjuu, Kieltolaki, Ensiapu, Nautilus, Sammontaonta, Sepe ja Susijahti.

Musiikki oli rock.

♫ Elonkorjuu ♫ Elonkorjuu

Elonkorjuu on vuonna 1969 perustettu porilainen rockyhtye, jonka keulakuvana on alusta asti toiminut kitaristi ja laulusolisti Jukka Syrenius. Vuoden 1970 syksyllä yhtye sijoittui Popmuusikot ry:n järjestämien pop-yhtyeiden SM-kisojen kakkoseksi. Yhtye hajosi vuonna 1978, mutta teki comebackin vuonna 2003. Nykykokoonpanon alkuperäiset jäsenet ovat Jukka "Jusu" Syrenius ja Veli-Pekka Pessi. Rumpali Pertti Hannus on soittanut yhtyeessä aiemmin 1970-luvulla. Jussi Reunamäki on yhtyeen uusi jäsen.

Elonkorjuun esikoisalbumia Harvest Time pidetään tämän hetken kalleimpana suomalaisena keräilyalbumina. Sen hinta levyliikkeissä on 500 – 1000 euroa. Vuonna 2002 Emi julkaisi albumista nyt jo loppuunmyydyn cd-uusintapainoksen. Ulkomailla albumista on julkaistu vinyyliuusintapainos kahteenkin eri otteeseen.

♫ Ensiapu ♫ Ensiapu

Marraskuussa 1973 Rauno "Nalle" Veneranta ja Pertti "Pakeri" Hannus näkivät toisensa Lipsin kahvilassa, jossa syntyi hullu ajatus: "Ens viikonloppun o Tampereel roki SM-kisoje karsinnat. Pannaako bändi pystyy?"

"Mikä siin…" sanoi Pakeri. Pekka Tyni lupautui kitaristiksi. Lauantaina jo sitten kerättiin kamoja treenejä varten ja joku sai ajatuksen: "Pyydetääkö Unkila Juha "Jussi" kans mukaa…?"

Myös Jussi lähti mukaan soittimenaan tenorisaksofoni. Lauantaina treeneissä Vähärauman Rientolan yläkerrassa lämmiteltiin sitten pari-kolme biisiä. Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina 25.11., matkattiin yksien treenien jälkeen Seppo Järvenpään tummansinisellä Transitilla kohti Tampereen tekulla pidettäviä karsintoja. Yhtyeen nimenä oli Ensiapu.

"Nimi on enne", sanoi Jussi Raittinen julkaistessaan Ensiavun voittoa karsintojen päätteeksi. Kun voittaneen yhtyeen piti soittaa vielä kilpailun päätteeksi, sanoi Nalle mikrofoniin: "Ei meil oo enää kappaleit, ku me pantii tää bändi pystyy viime viikol…"

Jotain sit kuitenkin soitettiin.

♫ Kieltolaki ♫ Kieltolaki

Kieltolaki on vuonna 1973 perustettu porilainen rock-yhtye, joka toimi aktiivisimmillaan n.1970-luvun puolivälistä 1980-luvun alkuun. Yhtyeen musiikillinen johtaja oli tuolloin kitaristi Jonttu Virta.

Ensimmäisiä keikkoja Kieltolaki teki tuolloin suosituissa ja satamäärin yleisöä keränneissä kouluhipoissa. Ensimmäiset tanssilavakeikat suuntautuivat nuorella rock and roll -yhtyeellä muun muassa Porin Kuplahallille, Köyliön Lallintalolle ja Aitoon Honkalaan.

Kieltolain silloisessa pitkäaikaisimmassa kokoonpanossa soittivat Arska Marjamäki (laulu), Jonttu Virta (kitara), Naassi Rask (basso) ja Masa Lepistö (rummut).

                        

♫ Nautilus ♫ Nautilus

Nautilus perustettiin vuonna 1971,  jolloin kokoonpanoon kuuluivat Eero Rantasila, Hannu Nieminen, Seppo Tyni ja Kari Vänttinen. Ensimmäisen kerran kokoonnuttiin soittamaan Sataleivän talon kellariin Vapaudenkadulle. Eero Rantasilan lähdettyä kuitenkin melkein heti Elonkorjuuseen, tilalle tuli Reijo Hannuksela.

Joulukuussa  1971 Nautilus voitti Porin kitaramestaruuskilpailut ja Rockin SM-kilpailut Tampereella. Loppukilpailuissa Helsingin kulttuuritalolla Nautilus ei enää pärjännyt, mutta kokemus oli hieno. Yhtye hajosi kesällä 1972, kun Nieminen ja Hannuksela lähtivät Elonkorjuun komppiryhmäksi.

♫ Sammontaonta ♫ Sammontaonta

1970-luvun alussa Sammontaonnassa soittivat Olli Penttilä (Eko Tiger urut), Raimo "Rapi" Metsälä (basso) ja Pertti "Pakeri" Hannus ( rummut, laulu). Nimi "Sammontaonta" keksittiin koulun historiankirjassa kuvatun A. Gallen-Kallelan taulun inspiroimana. Ensimmäinen keikka oli Luvian Tasalassa. Vuonna 1971 yhtyeestä jäi pois Olli Penttilä.

Sammontaonta osallistui kaupungin nuorisotoimen järjestämiin Kitaramestaruuskilpailuihin Porin Amigo-klubilla (Toejoen seuraintalo) torstaina 9.12. klo 19. Kisan voitti Nautilus-yhtye ja toiseksi sijottui Ensiapu. Sammontaonta oli kolmas ja neljänneksi sijottui The August.

1972 marraskuussa yhtyeen laulajaksi tuli Marja "Manni" Tuomi. 1974 yhtyeen kokoonpanon muodostivat Manni, Rapi, Pakeri, Ketsa (Kari Lindroos, kitara, laulu) ja Pete (Pentti Enqvist, huilu, kitara).